+100g aamulla. Odottavissa oli plussaa eilisen jälkeen mutta yllättävän vähän, ihan hyvä näin. Tänään tein eka kertaa kotitreenin, kun en viittinyt lähteä pakkasella käveleen kuntosalille.  Ei ollut autoa käytettävissä tänäänkään, kun se oli reissussa muualla. Kotitreeni jätti minut aika kylmäksi ja tuntui ettei ole treenannut ollenkaan. Paitsi että treenasin takkatulen edessä niin se vähän lämmitti.
Ohjeiden mukaan painoina käytettäisiin 1,5 kilon puntteja ( juomapullot vedellä täytettynä ) ja mie käytin 3 ja neljän kilon puntteja. Treenin jälkeen sykemittari näytti 100 kalorin palaneen, siis eipä juuri mitään. Salitreenissä palaa n. 300 kaloria.  Vähän jäi harmittamaan tuo, mutta tiiänpähän nyt että kotitreenin teen vain pakon edessä, jos ei kerkeä tai pääse salille. Tais sitten pitää tehhä vähän enemmän kuin ohjeissa sanotaan tai molemmat kotitreenit yhteen putkeen.

Päivällä kävin käveleen metsässä ottamassa hieman valokuvia talvisista maisemista, pakkasta oli 25 ja vielä kauhea vinkka. Kylmä oli kun siperiassa mutta nautin siitä kun kaamos on ohi ja aurinko taas näkyy ja alkaa olla valoisaa.

Kävin iltapäivällä yksillä synttärikahveilla ja meinas kyllä alkaa heikottamaan kahvipöydässä kun se notkui kaikkia herkkuja ja minä vaan sinnikkääsi kuolasin niitä silmilläni ja hörpin pelkkää mustaa kahvia. Kävi nimittäin niin että mulla oli välipalalta unohtunut syödä rahka ja sen vuoksi nälkäkin kurni vatsassa. Kotona tuntui että olisin voinut syödä hevosen, mutta tyydyin syömään vain 100 poronkäristystä sallituine lisukkeineen. Ei pitäisi päästää itseä tuollaiseen nälkätilaan ,sitä voisi aika helposti retkahtaa syömään liikaa. Se onkin minulla ollut aiemmin ongelma syömisessä, jonka olen nyt tämän dieetin aikana käsittänyt. Yleensä päivällä ruokailun väli on ollut 6 tuntia ja sittenhän ilta onkin mennyt sitä paikkaillessa ja jääkaappia tyhjennellessä.