-200 g aamulla. Ei aiheuta minussa mitään riemunkiljahduksia, mutta sellaisen ihan jees -olotilan.

Tänään olin työreissulla koko päivän. Hyvin meni noin niinkuin syömisten suhteen. Eväät vaan aamulla mukaan ja menoksi. Piti vaan hieman aikasemmin syödä aamupala kuin normaalisti, joten lounaskin piti syödä aiemmin. Sen vuoksi olin varannut evääksi myös kielletyn hedelmän, banaanin. Pakko oli syödä se iltapäivällä. Tulin reissusta illalla kuuden aikaan kotiin, vaihdoin kamat ja menin samantien kuntosalille ja söin vasta sitten kakkosaterian. Nälkä oli jo aika huikea. 

Tänään teki mieli tupakkia. Olen lopettanut tupakoinnin viime vuoden kesäkuussa ja sen vuoksihan minusta alkoikin tulla jonkinlainen pullukka, kilo / kuukausi oli painon nousun vauhti.  No, onneksi se mielihalu meni ohi, ei olisi mitään järkeä aloittaa tupakointia uudestaan, vaikka se voi hyvinkin vielä joskus tapahtua. Näitä päiviä jolloin haluttaa tupakkia tulee aina silloin tällöin, ehkä kerran viikossa. Mutta painon nousu on nyt sitten loppunut ja takaisin lähtöasetelmiin pitää vähintääkin palata.