+100g eilisestä. Taas pahin pelkoni toteutui. Mitä kovemmin olet treenannut niin sitä suurempi riski saada paino nousemaan. Tänään oli taas sellainen päivä, eli huomenna taas mennään varmaan plussan puolelle. Aamu alkoi kuntosalitreenillä, päivällä koiralenkki ja iltapäivällä vihdoin pääsin hiihtämään. Pakkasta oli kuitenkin vielä sen verran (-10 ) että kävin vain tunnin lenkin, eikä kilometrejä kertynyt kuin 7,7. Aika nihkeä keli ja vaatetta oli niin paljon ettei oikein kulkenut sutjakkaasti.

Salitreenissä kului kaloreita tänään 517, se on kyllä ennätys. Aimmin niitä kului jotain 300-400 kaloria. Onhan ohjelmassa toistojen määräkin kyllä kasvanut ja kai sekin vaikuttaa kun laittaa lisää painoja. Uskon vahvasti siihen että lihas kasvaa ja siksi painoa tulee lisää, vaikka samalla rasva palaakin.

Kaikkien noiden aktiviteettien jälkeen olinkin ihan rättipoikki ja väsynyt. Huomenna tekis kyllä lepopäivä hyvää, mutta pakko mennä jumpalle illalla. Tänään söin ruokalistan ulkopuolelta yhden appelsiinin ja yhden proteiinipatukan, oli semmonen tunne että muuten menee liiian vähillä eväillä.

Kolme viikkoa on nyt superdieettiä takana. Yllättävän nopeaa on mennyt tämä kolme viikkoa. Paino ei ole pudonnot ihan niin paljoa kuin olisin toivonut, mutta olen silti tyytyväinen. 3,1 kiloa on tähän mennessä lähtenyt. Jos saman verran lähtee vielä tulevien kolmen viikon aikana niin ei voi muuta kuin olla tyytyväinen. Puolessa vuodessa sain kerrytettyä nuo kuusi kiloa ja jos ne nyt lähtee kuudessa viikossa niin on se kyllä hyvä juttu, varsinkin kun huomaa että kroppa on kiinteytynyt myös.