-100g. Näyttää siltä että paino pysyy suurinpiirtein samoissa lukemissa. Toisaalta ihan hyvä, ikäänkuin tämmöinen tasaantumisvaihe tässä väliviikolla, vaikka tavoite on kyllä karistaa se viimeinen puoli kiloa ennen kuin extra alkaa ensi viikolla. Eiköhän se tästä vielä tipahda. Ruokavaliossa on edelleen sama tiukka linja.

Tänään menin kaupasta ostamaan cashew-pähkinöitä ja olin ihan tyrmistynyt kun ne oli sieltä loppuneet, minun herkkuni. Ostin sitten tilalle manteleita, tykkään niistäkin tosi paljon, vaikkei ne ole yhtä hyviä. No sitten vielä toinen vastoinkäyminen ruokien suhteen oli kun minun mieheni oli nakannut pois sunnuntailta jääneen poronkäristyksen. ja minä kun minä olin aikonut vielä syödä sen iltaruuaksi. Kyllähän se vielä olisi ollut syötävää, vaikka kolme päivää ollut jääkaapissa. Piti tyytyä sitten tonnikalaan. Kyllä minä olin aika vihainen.

Tänään kävin salilla ja tein treenin hieman kevyemmin kuin viime viikolla, mutta silti se tuntui jotenkin raskaalta. Ehkä kuitenkin on nyt niin että kroppa kaipaa jonkinlaista hengähdystaukoa. Ajattelinkin pari seuraavaa päivää ottaa ihan rennosti ilman mitään treeniä.