Ohi on. Olo on väsynyt mutta onnellinen. 600 kilometriä matkustusta paikalle ja takasin yhteensä, onneksi oli oma kuski mukana.

Askelia päivän aikana kertyi 32668.

Puolikas tuli juostua aikaan 2:08:50  ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Parilla minuutilla paransin omaa aiempaa ennätystäni. Juoksu sujui hyvin ja ihan suunnitelmien mukaisesti, tasaisella vauhdilla eteenpäin ja kelikin oli mitä parhain. N. 14 astetta lämmintä ja puolipilvinen sää.

Sykkeet oli aika korkeat : masx 176 ja keski 165. Alussa lähdin hitaasti liikkeelle ja syke pysyi hyvin alle 160 mutta kyllä se sitten matkan edetessä aika usein pysytteli lähellä 170. Mutta ei kyllä tullut jalkoihin sellaista tunnetta että olisi mennyt hapoille, jaksoin tasaisen vauhdin pitää loppuun saakka ja ehkäpä vielä pienen loppukirinkin otin. Vasen pakara tuntui loppuvaiheessa hieman jumittavan.

Jalkapohjissa tuntui jonkin verran kipuilua mutta kun olen siihen jo niin tottunut niin ei se oikeastaan haitannut. Mietin vain että millaistahan olisi juoksi ilman sitä kipua.

Olen kyllä tosi iloinen tästä päiväsä. Seuraava tavoite on syyskuussa Levillä Ruskamaraton. Siellä tavoittelen jo kahden tunnin haamurajaa. Kovasti pitää kuitenkin töitä tehdä ennen sitä.