Viime vikko meni treenien ja syömisten suhteen hyvin lauantaiseen tankkauspäivään saakka. Paino oli laskusuunnassa ja muutenkin hyvä fiilis päällä.  Olin odottanut lauantaita ja tankauspäivää innolla mutta hieman pelonsekaisin tuntein. Välillä mietin että pitäisikö jättää väliin koko tankkaus, mutta en pystynyt kun teki nii paljon mieli kaikkea hyvää. Noin puolet syömisistä meni ohjeiden mukaan, mutta esim.  itse tekemäni pizza ja karkit ei kuuluneet siihen. Seuraavana aamuna totuus tankkausesta valkeni kun vaaka näytti +1,5 kg. Kesti pari viikkoa pudottaa sen verran painoa ja sitten yhdessä päivässä tuli sama takasin. Voi että ärsytti. Ei se lähde heti pois , vaika kuulemma pitäisi lähteä. Kävinkin sitten sunnuntaina aamusalin jälkeen vielä hiihtämässä 14km. 

Koko viime viikon saldo painon suhteen +400g. Paino aamulla 62.4kg. Uusien ohjeiden mukaan aamupuuro pitäisi jättää pois niinä päivinä kun ei ole treeniä. Minä en kyllä siihen pysty. Entisenä puuron inhoajana en olisi uskonut että tähän on tultu, sitä on vaan saatava joka aamu. Ei se aamu lähde käyntiin ilman puuroa. Jos paino jää junnaamaan eikä putoa niin pakko kai se on sekin kokeilla, mutta ei vielä. Tarkkailen tilannetta ainaki  tämän viikon painon suhteen. 

Tänään alkoi jo seitsemäs viikko in shapea, eli neljä jäljellä. Paino pitäisi saada näiden viikkojen aikana 60 kiloon, niin sitten olisin tyytyväinen. Mutta sitten alkaakin uusi työmaa kun pitää ensin yrittää pitää se paino siinä ja sitten vielä pari kiloa pois ennen kesää. 

Minulla oli tänään vapaapäivä töistä ja sopivasti tuli mukava aurinkoinen sää. Ei muuta kun sukset autoon ja menoksi. Kävin tunturissa hiihtämässä 26 km. Siinä tulikin tehtyä koko viikoa aerobiset treenit heti kerralla. Olin kyllä aika poikki sen reissun jälkeen.

Näitä kuvia tämänpäiväiseltä hiihtoretkeltä katsellessani muistan miksi rakastan asua täällä pohjoisessa.

WP_20150223_015[1].jpgWP_20150223_010[1].jpg

WP_20150223_003[1].jpgWP_20150223_011[1].jpg